SSPL Webinaari to 17.4. klo 18-19:30
13.4.2025
TALVETETTUJEN KASVIEN KANSSA KOHTI KESÄÄ
"Esityksen aikana käyn läpi kokemuksiani eri talven arkojen kasvien talvettamisesta sisätiloissa ja niiden herättelemisestä kasvuun keväällä. Olen koulutukseltani lääkäri, mutta tehnyt uran lääkekehityksen parissa lääketeollisuudessa ja viranomaisena. Olen kasveista ollut kiinnostunut koko ikäni ja puutarhan hoitoa olen harrastanut teinivuosista alkaen. Kotona hyötykasvit olivat pääkohteena, ruuhkavuosina ja nykyäänkin lähinnä silmänruoka. Viime vuosina erityisen kiinnostuksen kohteena on ollut talven arkojen kasvien kasvattaminen ja ruukkupuutarha. Kirkkonummen kodin puutarhastamme tehtiin juttu Viherpihalehteenkin (9/2023). Ruukut ja talvehdittavat kasvit siirtyivät 2022 muutossa Kaarinan Kuusistoon. Näin eläkkeellä on aikaa harrastaa ja kokeilla eri kasvien menestystä entistä enemmän. Olen tällä hetkellä Lounais-Suomen puutarhayhdistyksen puheenjohtaja.", kertoo Esa Heinonen. Luennoitsija: Esa Heinonen, Lounais-Suomen puutarhayhdistys Webinaarin tarjoaa Lounais-Suomen puutarhayhdistys, yhteistyössä Puutarhaliitto. Webinaariin EI ole ennakkoilmoittautumista, vaan siihen voi liittyä suoraan ao. linkistä. |